Toukokuun 2024 kirje

Emme julista itseämme

Emmehän me julista itseämme vaan Jeesusta Kristusta: Jeesus on Herra, ja me olemme teidän palvelijoitanne Jeesuksen tähden (2. Kor. 4:5).

   Tämä apostoli Paavalin toteamus on jonkinlainen tiivistelmä siitä, millä tavalla yksittäisen kristityn ja koko kristillisen seurakunnan on katsottava itseään ja ympäröivää maailmaa, oma kutsumustaan ja työnsä kohdetta. Kristittyinä emme julista itseämme, emme edes omaa seurakuntaa tai kirkkokuntaa, vaan olemme Kristuksen asialla, hänen työpellollaan ja hänen antamansa kutsumuksen valloittamia. Jumala on saanut meidät kiinni ja avannut silmämme hänen todellisuudelleen, ja sen tähden meidän on toimittava ennen kaikkea hänen lähettiläinään.

   Näiden sanojen taustalla on myös Paavalin ymmärrys identiteetistään Kristuksessa. Sen jälkeen, kun Kristus oli valaissut hänen sydämensä, kaikki Paavalin elämässä oli muuttunut. Eniten oli muuttunut hänen käsityksensä itsestään. Kaikki se, mikä oli aikaisemmin ollut hänen identiteettinsä ja yhteiskunnallisen asemansa kannalta ratkaisevaa ja ensisijaista, oli nyt kuin arvotonta roskaa, ja keskeistä oli ainoastaan hänen pyrkimyksensä samaistua yhä enemmän Kristukseen ja tuntea Kristusta yhä paremmin (Fil. 3). Kristuksen kirkkaus oli muuttanut Paavalin, ja sen jälkeen kysymys ei ollut enää hänen elämästään ja tavoitteistaan vaan Jumalan tahdosta ja Kristuksen kutsun ylivertaisuudesta.

   Nykyajassa korostetaan ihmisen vapautta rakentaa omaa identiteettiään mielivaltaisesti mille perustalle tahansa, jopa objektiivisen totuuden kustannuksella. Kristittyinä me kuitenkin näemme, että Jumalan antama identiteetti on todellakin annettu; se ei ole itse rakennettu tai keksitty. Meille on annettu Jumalan lapsen asema, me olemme saaneet Hengen, jossa me huudamme Abba, Isä; meidät on kutsuttu hänen elopellolleen ja hänen seurakuntansa toimintaan, jotta voisimme olla hedelmällisiä ja kaikissa tilanteissa ennen kaikkea hänen edustajiaan. Häneltä tulee meidän identiteettimme. Emme ole omalla asiallamme.

   Jotta me voisimme olla hedelmällisiä yksittäisinä kristittyinä ja seurakuntana, meidänkin on annettava Jumalalle lupa valloittaa sydämemme ja elämämme niin kokonaisvaltaisesti, että sitä hallitsee vain yksi keskeinen pyrkimys: olla yhä enemmän Kristuksen kaltainen ja tuntea häntä yhä paremmin. Jumalan asialla voi olla vain hänen rakkautensa ja suuruutensa todellisuudesta käsin. Muuten päädymme aina julistamaan omaa itseämme, omia näkemyksiämme, oman uskonnollisen ryhmämme painotuksia ja omaa inhimillistä rajoittuneisuuttamme.

  Kun Jumalan kutsu on aidosti valloittanut meidät, se tekee meistä suurempia, kuin mitä me muuten olisimme. Mutta sen kutsun olemus on sidottu kokonaisvaltaiseen antautumiseen, ristin kantamiseen ja itselleen kuolemiseen. Vain ristin ja kuoleman kautta uusi elämä muuttuu voimalliseksi, valloittavaksi ja vastustamattomaksi. Puolisydäminen Jumalan palveleminen ei tee vaikutusta keneenkään. Harrastuksena toimiva kristinusko ei ole millään tavalla muutosvoimainen. Vasta silloin, kun koko olemuksemme on uudistunut Jumalan käsittelyssä, kun hänestä on tullut meidän identiteettimme ja rakkautemme kohde, meissä tapahtunut muutos alkaa levittää valoaan ja viestimään Kristuksen ihanuutta, rakkautta ja voimaa.

   Emme julista itseämme, koska meissä ei ole mitään ihmeellistä. Olemme tavallisia ihmisiä. Mutta Kristus meissä on suuri, hän voi tehdä suuria ja hän käyttää meitä tämän maailman ja myös meidän paikkakuntamme muuttamiseen, kun annamme tilaa hänelle. Anna Kristuksen suuruuden valloittaa sinut!

                         Mehis Metsala