Helmikuun 2023 kirje
Kristuksen tuntemisen keskeisyydestä
Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä… (Fil. 3:8-9)
Kristityn keskeinen voimavara on hänen suhteensa Kristukseen. Tämä on seikka, jota on mahdotonta ylikorostaa ja josta riippuu kaikki. Menestyksellisen hengellisen toiminnan taustalla on aina läheinen suhde Kristukseen, yhä uudelleen toistuva kokemus hänen kirkkaudestaan ja varmuus siitä, että hänen kutsunsa on kaikkien uhrausten arvoinen. Paavali oli luopunut aikaisemmasta elämästään, arvostetusta sosiaalisesta asemasta ja vaikutusvallasta juutalaisessa yhteiskunnassa Kristuksen kutsun tähden. Hänen syntyperänsä ja oppiarvonsa eivät merkinneet mitään Kristuksen tuntemisen rinnalla. Nyt hän halusi, että hänet tunnettaisiin vain siitä, että hän on Kristuksessa, yhtä Kristuksen kanssa.
Kristittyinä me pohdimme usein työmme vaikuttavuutta yhteiskunnassamme ja toteamme sen usein vajaaksi. Haluamme saavuttaa sanomallamme enemmän ihmisiä ja menestyä paremmin hengellisessä työssämme. Paradoksaalisella tavalla ehkä juuri keskittyminen käytännön toiminnan tavoitteisiin on usein se, mikä ryöstää meiltä oikean fokuksen. Me väsymme huolehtiessamme ainoastaan toiminnastamme, päädymme laiminlyömään rukousta ja Jumalan läheisyydessä viipymistä ja pikkuhiljaa menetämme sen, mikä sai meidät alun perin liikkeelle. Kun tällainen kehitys on kulkenut tarpeeksi pitkälle, sitä seuraa loppuun palaaminen, halu irtautua hengellisestä työstä, pettymys Jumalaan ja kyynisyys seurakuntaa kohtaan. Se, mikä aluksi oli hohdokasta ja innostavaa uskossamme, on yhtäkkiä menetetty, ja usko sen uudelleen löytymiseen saattaa olla melkein kuollut.
Mikään ei ruoki eikä voimaannuta meitä yhtä paljon kuin elävä yhteys Kristukseen. Juuri sen takia pitää yhteytemme häneen asettaa aina hengellisen työn tavoitteita tärkeämmälle paikalle. Mikäli emme elä Kristuksen tuntemisesta käsin, meillä ei ole hengellisessä työssä pian enää mitään annettavaa. Mikäli Kristus itse ei ole meille päivittäin eläväksi tekevä ja innoittava voima, fokuksemme vääristyy, kestokykymme vastoinkäymisissä heikkenee, ja kaikesta hengellisestä toiminnasta tulee vain ihmiskeskeistä puurtamista.
Ympäröivä kulttuurimme on asennoitunut voimakkaasti kristinuskoa vastaan. Yhä enemmän näemme irtisanoutumista kristillisistä arvoista ja menneisyyden perinnöstä. Yhä enemmän kristityt kokevat lannistumista, koska valtavirta näyttää menevän kokonaan väärään suuntaan, ja kehityksen kulku on erittäin nopeaa. Monista saattaa tuntua, että sekulaari kulttuuri jyrää meidät mennen tullen. Tällaisessa tilanteessa meitä ei pelasta mikään pinnallinen aktivismi, vaan ainoastaan se, että Kristus itse on vakuuttavalla tavalla läsnä elämässämme.
Kristillisen uskonelämän keskeinen voimavara on ennen kaikkea palvonnassa. Kun katsomme Kristuksen kirkkautta, me muutumme yhä enemmän hänen kaltaisekseen (2. Kor. 3:18). Meidän asenteemme, arvomme ja mielitekomme muuttuvat ja alkavat yhä enemmän heijastaa hänen olemustaan. Pyhän Hengen vaikuttama vapaus antaa meille kyvyn elää uutta elämää hänen voimassaan. Yhtäkkiä saamme havaita, että oma rajallisuutemme ei rajoita Jumalaa meidän elämässämme, ja näin olosuhteiden ahtaus muuttuu Jumalan suuruuden mukaiseksi avaruudeksi. Juuri tällaiseen todellisuuteen perustuu usko, joka voittaa maailman.
Mehis Metsala