Kesäkuun 2023 kirje
Jumala näkökyvyn kirkastajana
Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi. (Ps. 119:37)
Toimivan uskonelämän lähtökohta on hengellisessä näkökyvyssä - kyvyssä nähdä Jumala suurena ja vetovoimaisena sekä itsensä ja ympäristönsä hänen suuruutensa valossa. Näkökykymme on ensimmäinen asia, jonka Jumala kirkastaa, kun hän vetää meitä puoleensa. Pyhä Henki saa aikaan sen, että yhtäkkiä tajuamme, miten pahasti olemme rikkoneet Jumalaa vastaan, miten paljon tarvitsemme hänen armoaan ja miten ihmeellinen on hänen rakkautensa meitä kohtaan. Tästä Jumalan kirkastamasta ymmärryksestä käsin on helppoa tehdä parannusta, muuttaa elämäntapoja, ottaa uusia uskonaskeleita ja heittäytyä hänen johdatuksensa varaan.
Tämä niin tärkeä hengellisen elämän lähtökohta on kuitenkin jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Koskaan aikaisemmin ihmisillä ei ole ollut niin paljon turhaa tietoa, visuaalisia ärsykkeitä ja lihaan vetoavia houkutuksia kuin meidän aikanamme. Meitä keskeytetään jatkuvasti eri laitteiden kautta uutisilla, myyntiviesteillä tai toisten ihmisten yhteydenotoilla. Huomiostamme taistellaan 24/7, ja se, mille me sitä annamme, määrittelee viime kädessä kehityksemme suunnan.
Psalmissa 119 Daavid rukoilee, että Jumala kääntäisi hänen katseensa pois kaikesta turhasta, jotta hän saisi elää ja kulkea Jumalan tiellä. Tämä rukous on merkittävä sen takia, että siihen sisältyy kätketty toteamus omasta kyvyttömyydestä. Rukoilemalla näin David ikään kuin myöntää, että hän itse jää kiinni sellaiseen, mikä on arvotonta ja tarvitsee Jumalan apua muuttuakseen. Tämä on toteamus, johon uskoakseni me kaikki voimme samaistua. Myös me jäämme niin helposti kiinni kaikkeen sellaiseen, mikä tulee ympäristöstä, vie huomiomme ja ruokkii hengellisen elämän kannalta huonoa kehitystä. Me tarvitsemme Jumalan kirkastamaa näkökykyä voidaksemme arvioida elämäämme oikein ja ottaa askeleita kohti häntä.
Länsimaisen kristillisyyden heikkous johtuu suurelta osin siitä, että se ei ole riittävästi kiinni Jumalan todellisuudessa, vaan on ympäröivän kulttuurin dominoimaa. Liian usein kirkko katsoo enemmän maailmaan kuin Jumalaan. Maailmassa vallitsevat asenteet ovat voimakkaasti itsekeskeisiä, jopa sokeuteen asti subjektiivisia ja olemukseltaan usein hedonistisia. Mitä enemmän tämä kaikki päästetään määrittämään kristillisen seurakunnan kehitystä, sitä kauemmas ajaudumme Jumalasta ja sitä heikompia olemme hengellisesti. Antaessamme kulttuurin sanella marssijärjestyksen menetämme muutosvoiman ja lakkaamme olemasta suolana ja valona. Sama on totta myös yksilötasolla: mitä enemmän nämä mainitut asenteet vaikuttavat henkilökohtaisiin valintoihimme, sitä heikompia olemme hengellisesti ja sitä enemmän langennut luonteemme sanelee, mitä me teemme.
Me todellakin tarvitsemme sitä, että Jumala itse saisi kääntää katseemme pois kaikesta turhasta. Me emme voita lihamme viettejä, kiusauksiamme, helmasyntejämme ja vinoutuneita asenteitamme pelkästään yrittämällä olla parempia. Ei! Me tarvitsemme Jumalan vaikuttamaa näkökyvyn kirkastumista, havahtumista siihen, missä olemme ja hänen antamaansa kykyä ottaa vastaan uusi voima. Me tarvitsemme Kristuksen asettumista elämämme keskiöön ja päättäväisyyttä olla riippuvaisia ainoastaan hänestä. Me tarvitsemme kykyä ja tahtoa valita kaikissa tilanteissa Jumala, vaikka houkuttelevia epäjumalia on ympärillämme tarjolla koko ajan. Me tarvitsemme Kristuksen rakkauden aiheuttamaa vallankumousta sydämissämme, jotta kaikki muut houkutukset haalistuisivat silmissämme ja voisimme elää sielumme syvintä janoa tyydyttäen. Tämä kaikki alkaa sydämen silmien avautumisesta. Rukoilen, että Jumala käyttäisi alkavaa lomakautta pysäyttääkseen meidät, kääntääkseen katseemme häneen ja eheyttääkseen uskoamme niin, että se alkaisi heijastaa hänen suuruuttaan.
Mehis Metsala