Lokakuun 2023 kirje
Luottamuksesta käsin
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)
Kyseinen teksti on yksi eniten siteerattuja koko Uudessa testamentissa. Siitä pidetään erityisesti sen takia, että maailmassa tuntuu aina olevan enemmän epävarmuutta, murhetta ja huolta kuin rauhaa, tasapainoa ja luottamusta. Ihmisen elämä, myös uskovien, on usein jatkuvaa taistelua selviytymisestä, olosuhteiden voittamista ja itsensä ylittämistä. Kaiken myllerryksen keskellä ratkaisevaa on se, mihin katseemme on kiinnitetty. Onko hän, johon me luotamme, todellakin luottamuksen arvoinen, ja kantaako hän meitä myös kriisitilanteissa, vai rakentuuko luottamuksemme kokonaan väärälle perustalle?
Apostoli Paavali voi kirjoittaa luottamuksesta tällä tavalla siksi, että hän tunsi Jumalan, johon hän kehotti luottamaan. Koko Filippiläiskirje huokuu iloa ja luottamusta siitä huolimatta, että kirjoittajan oma kohtalo oli kaikin tavoin epävarma. Paavalilla ei ollut varmuutta vankilasta vapautumisesta, hän ei voinut olla varma taloudestaan, eikä hän voinut tietää edes selviytyvänsä hengissä vankeudestaan. Ja silti hän kehottaa jättämään kaikki rukousaiheet kiitoksen kera Jumalalle ja luottamaan Jumalan voimaan ja viisauteen uhkakuvista ja vaaroista huolimatta. Mistä tällainen luottamus kumpuaa?
Ensinnäkin se kasvaa pikkuhiljaa toimivan Jumala-suhteen sivutuotteena. Sitä ei voi saada yhtäkkiä suurina määrinä, vaan se kehittyy askel askeleelta uskonelämän edetessä. Mitä kauemmin seuraamme Kristusta ja opimme elämään hänen johdatuksestaan käsin, sitä enemmän näemme, että usko kantaa ja siihen voi tosiasiallisesti nojata. Jokainen seuraava koetus on jollakin tavalla helpompi, koska kykymme luottaa kasvaa ajan kuluessa, mikäli pysymme lähellä Jumalaa. Saamme toki huomata, ettei kaikki mene meidän mielemme mukaisesti, ja välillä joudumme kohtaamaan kipeitäkin tilanteita. Silti Jumalan kanssa kulkiessamme huomaamme, että hän on luottamuksemme arvoinen, ja hänen johdatuksensa on meille parasta.
Luottamus kasvaa myös itsellemme kuolemisen seurauksena. Filippiläiskirje painottaa vahvasti juuri sitä, miten Paavali seurasi kokonaisvaltaisesti Jumalan johdatusta eikä ollut omien halujensa ja suunnitelmiensa talutusnuorassa. Häntä ei häirinnyt se, että hänen elämänsä oli vaarassa eikä se, että hän joutui viettämään pitkiä jaksoja vankeudessa. Päinvastoin: hän osoitti, että nämäkin seikat palvelivat Jumalan suunnitelmaa. Kun oma ego on luovutettu Jumalalle, ja kun hänen tahtonsa toteutuminen on meille kaikkein tärkeintä, emme voikaan elää muulla tavalla kuin luottamuksesta käsin, ja silloin on kyse luottamuksesta, joka on syntynyt egomme kuoleman seurauksena.
Luottamuksen tärkein lähtökohta on siinä, että tavoitteenamme ei ole meidän määrittelemämme menestys vaan rakkaussuhteen toteutuminen meidän ja Jumalan välillä. Juuri sen takia Paavali käskee meitä yhä uudelleen iloitsemaan Kristuksessa ja juuri sen takia hän laskee kaikki inhimilliset saavutukset ja yhteiskunnallisen aseman roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla. Kristuksen rakkauden toteutuminen elämässä oli apostolille kaikkein tärkeintä. Näin tulee olla myös meidän elämässämme. Kun katsomme Kristukseen ja palvomme häntä, huomaamme, että hänen henkilökohtaisen tuntemisensa arvo ylittää kaiken muun – se muuttaa kärsimykset hyväksyttäviksi ja vastoinkäymiset Jumalan työn luonnollisiksi osiksi.
Luottamusta ei voi syntyä eikä sitä voi kasvattaa ilman läheistä suhdetta Jumalaan. Luottamus ja rauha ovat hänen aikaansaamiaan hedelmiä meidän elämässämme. Ne kumpuavat rukouksessa saavutetusta hiljaisuudesta, jossa kaikki muut äänet on sammutettu ja jossa katseemme on suunnattu häneen, elämämme antajaan ja ylläpitäjään. Luottamus kasvaa, kun olemme vakuuttuneet Kristuksen riittävyydestä elämässämme ja olemme valmiita kaikkeen, mitä hän haluaa meille antaa.
Mehis Metsala