Marraskuun 2022 kirje
Mistä meidät tunnetaan…?
Kristittyinä joudumme usein pohtimaan, mistä meidät oikeasti tunnetaan. Haluamme olla tunnettuja siitä, että se, mitä julistamme, myös näkyy ja tuntuu elämässämme ja toiminnassamme. Vaikka tiedämme, ettei kukaan meistä ole täydellinen, toivomme silti, että se positiivinen, mihin Jumala meitä kutsuu, näkyisi enemmän kuin epäonnistumisemme hänen opetuslapsinaan.
Mistä meidät pitäisi tuntea? Vastaus on Raamatussa aika selkeästi ilmaistu. Jeesus tiivistää kaikki käskyt rakastamiseen ja osoittaa, että siihen keskittymällä suoriudumme kaikkein tärkeimmästä. Meidän pitää rakastaa Jumalaa koko olemuksellamme ja lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Sen lisäksi hän sanoo selkeästi ja suoraan, että meidät pitäisi tunnistaa hänen opetuslapsikseen sen pohjalta, miten aidosti me uskovina rakastamme toinen toistamme. Kun lisäämme tähän vielä Paavalin kirjoittaman rakkauden ylistyslaulun (1. Kor. 13), on selvää, että kutsu rakastaa on kaikkein tärkein ja suurin kutsu uskonelämässämme.
Aina kun mietimme tämän kutsun suuruutta omista voimavaroistamme käsin, näemme korostetusti tilanteemme mahdottomuuden. Kenelläkään meistä ei ole niin kestävää ja suurta rakkautta, että se sopisi Jeesuksen kutsuun ja vastaisi Paavalin kuvausta. Me olemme tottuneita rakastamaan valikoivasti, omien mieltymyksien ja henkilökemioiden mukaan, eikä inhimillinen suoritus tai luontaiset sympatiat voi yltää siihen, mikä on tarkoitettu toimimaan Jumalan yliluonnollisen rakkauden voimalla.
Näin tulemme väistämättömästi sen totuuden eteen, ettemme voi millään tavalla täyttää Jumalalta saatua kutsua ilman hänen antamaansa voimaa. Jos meidän on tarkoitus olla hänen asiallaan ja edustaa häntä, meidän pitää olla hänen voimaannuttamiaan ja hänen rakkaudellaan varustettuja. Tämä ohjaa meidät etsimään syvempää Pyhällä Hengellä täyttymistä, sillä Jumalan aikaansaama rakkaus on osa Hengen hedelmää. Mitä enemmän olemme Pyhän Hengen täyttämiä ja Hengen ohjaamia, sitä enemmän Jumalan rakkaus saa tilaa meissä, ja sitä enemmän se alkaa näkyä käytännössä.
Apostolien teoissa kerrotaan useammassa paikassa Barnabaksesta, joka oli saanut kutsumanimensä rohkaisevan vaikutuksensa ansiosta. Nimi Barnabas tarkoitti rohkaisun poikaa, ja Ap. t. 11:24 sanotaan, että hän oli hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Kun luin tätä tekstiä hiljattain, tulin muistutetuksi siitä, että juuri tästä minut ja meidät pitäisi tuntea. Siitä, että olemme täynnä Pyhää Henkeä ja rakastamme Jumalan antamalla periksi antamattomalla rakkaudella; siitä, että toimintamme on toisia rakentavaa eikä alas painavaa tai arvostelevaa; siitä, että olemme valmiita kärsimään kipua ja vastoinkäymisiä, jotta toiset ympärillämme voisivat kasvaa hengellisesti ja tulla täysi-ikäisiksi Kristuksen opetuslapsina; siitä, että olemme valmiita antamaan itsemme Jumalan valtakunnan työhön kysymättä, mitä se meille maksaa ja miten itse hyötyisimme siitä… jne., jne.
Usein toivomme, että toiset olisivat rakastavia ja me saisimme nauttia heidän luonteensa kypsyydestä unohtaen, että Jumala odottaa meiltä oikeita asenteita riippumatta siitä, saavatko ne tukea ympäristöstä. Jos haluamme rakkaudellista seurakuntaa, meidän pitää itse olla rakkaudellisia. Muutos alkaa aina meistä itsestämme. Me emme kykene muuttamaan toisia, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten itse toimimme. Rukoilen, että Jumala synnyttäisi yhä suurempaa janoa tulla hänen rakkautensa lähteelle, täyttyä hänen Hengellään ja olla rakentamassa hänen seurakuntaansa.
Mehis Metsala